tiistai 30. kesäkuuta 2015

Kahden kerroksen sushia | Sushi stack


Tykkään kaikenlaisesta turhanaikaisesta pikkunäpertelystä, joten sushin tekeminen on minusta kivaa. Makien pyörittely ja nigirien muotoilu voi kuitenkin käydä tylsäksi, jos syötävää pitäisi tehdä isommalle seurueelle esimerkiksi juhliin tai illanistujaisiin. Tällaiset kerrossushit valmistuvatkin huomattavasti nopeammin kuin perinteisemmän malliset sushit. Neliönmuotoiset suupalat myös näyttävät melko näppäriltä cocktailpöydässä :)

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Soba-nuudeleita ja kesäkurpitsaa thai-basilika-pestolla | Soba and zucchini with thai basil pesto


Tässä nuudelisalaatisa on soba-nuudeleiden lisäksi "kesäkurpitsanuudeleita". Kesäkurpitsasta saa tehtyä pitkiä, ohuita, nuudelimaisia suikaleita julienne-raudalla. Suikaloimisen voi toki tehdä myös tavallisella kuorimaveitsellä joskin silloin suikaleet ovat leveämpiä. Kesäkurpitsanuudelit kannattaa tehdä niistä kaikkein pienimmistä kesäkurpitsoista, sillä niissä on vähiten pehmeää sisustaa ja siemeniä.

Kesäkurpitsasuikaleiden lisäksi kulhossa on tuoreita herneitä ja thai-basilikasta tehtyä pestoa. Thai-basilika-pestossa on pinjansiemenien sijasta maapähkinöitä ja se on maustettu limellä ja inkiväärillä. Tämä nuudelisalaatti on muuten hyvää ruokaa hellepäiviksi (niitä odotellessa...), sillä se syödään kylmänä :) Salaatin joukkoon voisi lisätä myös muutamia tofukuutioita, jos siitä haluaisi tehdä täyttävämmän.

lauantai 20. kesäkuuta 2015

DIY: silkkiruusuke hiuksiin | DIY: rose hair clip


Minulla jäi yhdestä hameprojektista yli muutamia tilkkuja ihanaa vaaleanpunaista silkkikangasta. Palaset olivat pieniä ja epämääräisen muotoisia, eivätkä ne olisi enää riittäneet mihinkään isompaan työhön. En kuitenkaan halunnut heittää kaunista (ja kallista...) kangasta pois, joten tein niistä silkkiruusuja. 

Siitakesieni ja adzukipapu gyozat | Shiitake and adzuki bean gyozas


Nämä adukipavuilla, siitakesienillä ja kevätsipulilla täytetyt gyozat ovat paranneltu versio aikaisemmin tekemistäni sieni-tempeh-gyozoista. Molemmissa ohjeissa gyozojen täytteenä on sieniä mutta siinä missä tempeh-gyozoissa ne ovat miedon makuisia herkkusieniä tässä uudessa versiossa on aromikkaammaan makuisia siitakesieniä. Vaihdoin myös täytteen proteiinin adzukipapuihin. Niiden hieman pähkinäinen maku sopi tosi hyvin yhteen siitakesienten kanssa ja lisäksi muussatut pavut tekivät täytteestä hyvin koossa pysyvää.

Ja pakkohan se on myöntää. Reseptin kehittelyn lisäksi tein gyozoja uudestaan, koska halusin ottaa niistä parempia kuvia. Tempeh-gyozat oli blogini lähes ensimmäinen postaus, minkä voi huomata kuvaustyylistäni. Yksi bloggaamisen palkitsevimmista puolista onkin oman kehityksensä näkeminen – sekä kokkauksessa että kuvauksessa :)



keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Intialainen nokkoskastike kikhernetofulla | Indian nettle stew w/ chickpea tofu


Saag paneer, paneer-tuorejuustoa pinaattikastikkeessa, on intialaisen keittiön klassikko. Tein siitä maidottoman version vaihtamalla paneer-juuston kikhernetofuun ja jugurtin soijajugurttiin. Kikhernetofun täyteläinen ja hieman kananmunaa muistuttava maku korvaa paneerin mielestäni paremmin kuin soijapohjainen tofu.

PINT IT HOVER BUTTON START -->